perjantai, 2. tammikuu 2009

2.1.2009

Popsin taas alkuja, näihin jää koukkuun :)

Jaffasta on tullut uusi maku, Kielletty Hedelmä. Mielenkiintoinen nimi juomalle. Jotenkin oivaltava, vaikkakin on samannimisen elokuvan tueksi tehty, mutta silti.
Maku oli mielenkiintoinen, ei mitenkään erikoinen eikä varmasti kaikkien mieleen, mutta omasta mielestäni erikoinen silti.

Tänään on ollut suht hiljainen päivä, ei mitään maatamullistavaa ole tapahtunut, eikä oikeastaan mitään pienempääkään.
Perjantai-ilta. Tekis mieli hiukan lähteä ulos mutta.. Ei oikeen jaksais. Saas kattoa nyt mitä ilta tuo tullessaan.

torstai, 1. tammikuu 2009

1.1.2009

Vuosi on siis vaihtunut eikä mikään oikeastaan muuttunut. Kännykän kello kertoo omaa tarinaansa, aivan kuten joka ikinen päivä tähän asti. Erona tosin saattaa olla se, että viimeyönä menin normaalia aikaisemmin nukkumaan. Ironista, eikö totta :)

Rahaa meni taivaalle normaaliyötä enemmän, tällä kertaa Rakettien ja paukkujen muodossa. Isot raketit oli pienoinen pettymys, mutta roomalaista vastaavat, kanuuna-nimeä kantavat putket, olivat taas iloinen yllätys. Pidin myös "Norsun laukaus"-nimellä myytävistä, joita tosin oli hieman vähän. Vaikkei niistä kummoista kuviota tullut niin se pamahdus oli ihan säväyttävä. Viimevuodelta oli vielä jäljellä pari kunkkutykkiäkin, ne oli kanssa kivoja.

Tämä ei liity nyt kovinkaan paljoa tähän vuoteen, mutta eilen ostin Alku-karkkeja. Sellaisia Omarin tapaisia kermatoffeita ja ne oli kyllä hyviä. Oon syönyt niitä jo kolme (3). Kauhee nannapossu :D
Tein pieneäkin näitä hieman samanmakuisia itse. Reseptinä muistaakseni yksinkertaisesti kermaa ja sokeria sama määrä, tilavuudellisesti. Nämä kattilaan ja hiljalleen haihdutetaan nestettä pois kunnes näyttää hyvältä. Sitten pellille ja jähmetyttyä leikataan palasiksi. Itse tehdyistä tuli kuitenkin hieman rapeampia kun näistä kaupallisista valmisteista, vaikka ei näissä Alku-nannoissa ainakaan pussin mukaan mitään kummoisia lisä-aineita ole.

Pizzalinessä oli jonkinverran jonoa vaikkakaan se ei mikään yllätys kyllä ollut, onhan nyt tällainen kansallinen krapulapäivä jolloin kaupat ei ole auki ja ihmiset kärsii kotonaan kun ovat olleen sen ainoan kerran vuodesta juhlimassa. Salaatti niillä siellä pizzamyymälässä oli hiukan kortilla ja huomiota kiinnitti myyjä joka asiakkaalle salaattipussin myötä antoi kommentin; "Meillä on tä salaatti aika vähissä". Kyselin mielessäni että onkos se sitten asiakkaan asia miettiä moista. Jos salaattia on sitä saa ja jollei ole niin sitä sitten kai ei saa. Turha asiakasta tällaisesssa tilanteessa on ainakaan syyllistämään ruveta.